Lukion jälkeen piti päästä johonkin kouluun oppimaan ammatti. Jostain syystä en ole koskaan osannut ajatella itselleni muuta ammattia kuin sairaanhoitaja, joten hain silloiseen terveydenhuolto-oppilaitokseen. Alkavia linjoja oli kolme: sisätauti-kirurginen, psykiatrinen sekä leikkaus-anestesia. Ykköseksi hakupapereihin laitoin tuon jälkimmäisen ja siihen myös pääsin.

Koulutuksen aikana tulin huomaamaan, että olin valinnut oikein. Harjoittelujaksoja oli monenlaisissa paikoissa, mutta missään en viihtynyt niin hyvin kuin leikkaussalissa. Kolme ja puoli vuotta vierähti vauhdilla, paperit käteen ja työnhakuun. Valitettavasti koulutuksen aikana työmarkkinatilanne oli muuttunut ja maassa vallitsi syvä lama. Työttömyyttä oli myös hoitoalalla. Pääsin kyllä töihin, mutta en erikoisalaani vastaavaan työhön.

Kului useita vuosia. Heitin jo haaveet päästä enää ikinä työskentelemään leikkaussalissa. Kunnes sitten iski tämä kolmenkympin kriisi ja aloin pohtia, että jos nyt en vaihda, niin sitten en vaihda ikinä. Ja tässä sitä ollaan.

Miksi juuri anestesiahoitaja. Tämä työ ei tule koskaan olemaan tylsää, eikä opiskelu lopu ikinä. Opiskeluvuosistani on niin kauan, että jo pelkästään laitteisto on muuttunut hurjasti. Uusia menetelmiä on tullut paljon. Ja uutta tulee koko ajan. Työ on nopeatempoista ja potilaskontaktit sopivan lyhyitä. Työn luonne on tietysti toimenpidekeskeistä, mutta ei sitä ihmistä sinne koneiden keskelle silti voi unohtaa. Tykkään kaikenlaisesta näpräämisestä ja näin huonolle matikkapäälle lääkelaskujen jatkuva tavaaminen tekee vain hyvää. Elämässä pitää olla haasteita! Olen luonteeltani sellainen, että kyllästyn nopeasti, ellei työ tarjoa minulle mitään uutta. Ja minulla on nyt sellainen tunne, että tässä työssä niin ei tule käymään vielä pitkän aikaan.

Alku oli tietysti melkoinen kulttuurishokki. Uusi työ, uudet työkaverit, termistö hukassa. Kaikki piti opetella tavallaan alusta. Iltaisin olin kauhean väsynyt. Viikonloput luin iv-tenttiin ja opiskelin alan kirjallisuutta. Työpaikallani sovelletaan yksilöllistä perehdytysohjelmaa, joka onkin minun kohdallani ollut loistava. En osaa luetella mitään sellaisia ominaisuuksia, joista voisi sanoa, millainen ihminen sopii tai ei sovi anestesiahoitajaksi. Uskon, että minkä tahansa työn voi oppia, jos haluaa. Ja nimenomaan se halu ja tahto ovat ne asiat, millä on merkitystä.