Olen viime aikoina muistellut paljon opiskeluaikojani. Olisinpa tiennyt silloin sen, mitä tiedän nyt! Olisin ollut rohkeampi ja oma-aloitteisempi. Vaikka kyllähän mä sen tiedän, että olin tuolloin ihmisenäkin ihan raakile. Elämänkoulu käymättä. Silti harmittaa, kun tiedän, miten paljon hyvää tietoa on valunut hukkaan. Ihan vaan sen takia, etten tiennyt, mikä on olennaista ja mihin keskittyä. Tietoa tuli niin paljon, että siitä oli vaikea poimia se, mitä oikeasti tarvitsee. Lisäksi olin hirveän arka ja itsekriittinen.

Meidän koulutustamme moitittiin liian teoriapainotteiseksi. Koulussa saatiin koko ajan kuulla "te opitte tämänkin sitten kentällä". Ja kentällä meille naureskeltiin "eikö teille ole tätäkään opetettu koulussa". Toivottavasti tuo asia on muuttunut. Tai ainakin informointi oppilaitosten ja harjoittelupaikkojen välillä kehittynyt.. Pitäisikin jututtaa noita nykyisen työpaikan opiskelijoita ja kysellä, miten he ovat asian kokeneet.

Alaa opiskeleville haluaisin sanoa, että harjoittelupaikoissa menkää rohkeasti mukaan. Osallistukaa! Kyselkää! Pelkästään katsomalla ei opi niin paljon kuin tekemällä. Opiskeluaikana on mahtava tilaisuus harjoitella työtapoja. Joku on koko ajan katsomassa päältä ja neuvomassa. Sitten kun menette työelämään, vastuu on ihan erilainen.

Lääkekuuri alkaa tehota. Onkin sellainen troppi, että ihme, jos ei pöpö tainnu! Viikonloppu edessä ja vielä kaksi päivää aikaa toipua.