Tämä työ on oikeastaan aika yksinäistä. Tiiminähän siellä salissa tietenkin toimitaan. Kaikilla omat tehtävänsä, päämäärä yhteinen. Laajemmassa mittakaavassa yhteistyötä tehdään osastojen, sairaaloiden jne välillä. Mutta kun palataan alkuun, niin siinä monitorien ja potilaan vieressä istuu metallijakkaralla se yksi anestesiahoitaja. Vastuu on valtava.

Tällaista vastuuta en ole kokenut missään aikaisemmassa työpaikassani. Ja kyllä se välillä pelottaa. Muutokset potilaan tilassa tapahtuvat nopeasti. Pitää olla askeleen edellä. Miettiä jo valmiiksi, mitä teen, jos.. Pitää osata reagoida välittömästi. Osata pyytää apua, kun tilanne vaatii. Lääkäri on puhelinsoiton päässä, mutta koskaan ei voi tietää, kauanko paikalle saapuminen kestää.

Mietin, onko minusta tähän. Kestänkö sen, että epätietoisuus on aina yksi osa työtäni. Ammatillisen kasvun kriisiä pukkaa.